Joulu tulloo

Pikkujouluaika lähestyy ja vaikka italialaiset eivätkään vietä pikkujouluja niin tokihan me viemme maailmalle suomalaista kulttuuria mukana eli jos ei pikkujoulut tule meidän luo niin meidän on mentävä pikkujoulujen luo. Pikkujouluissa pitää toki olla tarjolla piparia talon puolesta. Ylikansallinen ruotsalainen sisustusketju kyllä myisi täällä piparkakkuja, mutta ajattelin että eihän suomalaisissa pikkujouluissa voida ruotsalaisia kakkaroita tarjoilla joten ne piti tehdä itse. Yllättävän hyvin täältä löytyi tarvittavat aineet, joskin siirappi oli maustettu jollain kummalla mutta kyllä niistä kakuista silti syötäviä tuli (ainakin omaan mahaan meni monta). Ajastimen käytön kanssa on kyllä vielä opeteltavaa sillä eka pellillinen palo kokonaan kun puhelin oli äänettömällä niin ei ajastinkaan ulissut. Seuraava pellillinen sai taas kevyen rusketuksen kun unohdin laittaa ajastimen päälle. Ja vaikka kaksi satsia lensikin roskiin niin kyllä niitä pipareita tuli siltikin paljon. Ja vielä lisäksi sai kaksi pikku casettaa tehtyä :) Ehkä mulla on liikaa aikaa täällä.

Toinen ehdoton osa pikkujouluja on glögi. Ja myös sitä on tarjolla ruotsalaisten kansallisylpeydessä, mutta henk.koht olen sitä mieltä että glögi juodaan kossun kera eikä punaviiniin sekoitettuna kuten ruotsalaiset. Pari viikkoa aiemmin tein kokeilusatsin glögiä ja yllätykseksi kaikista vaikeiten hankittava aine oli mehu... Mikä tahansa punainen marja/rypälemehu olisi käynyt. Mutta ainoa punainen litku mitä täältä sai oli veriappelsiinimehu eikä se oikein istu glögiin. Lopulta marjamehua löytyi pienissä trip-pakkauksissa ja oli kyllä hinnoissaan. Mutta nyt onkin tilauksessa suomesta kunnon sekamehutiivistettä niin eiköhän siitä saa glögin aikaiseksi. Pipareitten kanssa meni niin pitkään että glögin keitto jäi seuraavalle viikolle. Ja ehkä parempi säästellä kanssaihmisten hajuhermoja sillä talossa on tuoksunut piparille pari päivää eikä se glögin tekokaan kovin hajutonta ole. Kummasti nostaa kyllä joulufiilistä tuo piparin tuoksu :)

Firenze - Kylmää oli

Etukäteistiedot varoittelivat että Firenzessä saattaisi olla kylmää, mutta kukaan meistä ei arvannut että kuinka kylmää siellä oikeasti sitten oli. Asteista ei ole hajuakaan, varmaan päivisin kuitenkin oltiin plussan puolella. Pipo ei siis tullut turhaan mukaan. Suurin valituksen aihe oli kuitenkin se, että sisälläkin oli niin p**keleen kylmä. Hostellissa meidän huoneessa ei jostain kumman syystä toiminut lämmitys, joten yöpakkasten paukkuessa yksinkertaiset ikkunat eivät paljon tuo iloa. Kahden täkin ja villapaidankin jälkeen sai vielä palella ja lopputuloksena 2/3 seurueestamme sairastui.

Seuraava suuri murheemme oli kahvilan löytäminen. Muutama tunti patikointia kylmässä alkaa kummasti kolottamaan kahvi/teehammasta. Firenze on kuitenkin melkoinen turistikaupunki, joten kohtuuhintaisen kahvilan löytäminen oli vaikeaa. Varsinkin kun meillä oli (ilmeisesti aivan kohtuuton) vaatimus, että haluaisimme hetken istua. Suurimmassa osassa kahviloista ei ollut istumapaikkoja ollenkaan vaan kahvin sai pelkästään tiskiltä. Ja ne kahvilat joissa istumapaikkoja oli, sai maksaa aika suolaisen istumalisän: kahvi euron tiskillä kolme pöydässä. Ja sama lisä tulee uudestaan leivän hintaan. Kiitos ei. Lopulta löytyi paikka, jossa pöydässä joutui lisähintaa maksamaan yhteensä reilun euron, mutta vajaa tunti sitä ennen täytyi harhailla.

Ei se reissu kuitenkaan täyttä tuskaa ollut. Firenze on kaunis kaupunki, jossa kaikki päänähtävyydet on suhteellisen pienen alueen sisällä, joten kävellen pääsee joka paikkaan. Ensimmäisenä päivänä kierrettiin kirkkoja läpi. Ylhäällä oleva kuva on napattu Duomon katolta, josta näki koko Firenzen punatiilisine kattoineen. Kiipeäminen Duomoon ei ollut yhtä ahdistavaa kuin Roomassa eikä väkeä muutenkaan ollut liikaa. Ja lisäksi samalla pääsi ihailemaan läheltä Duomon kattofreskoa, joka oli vaikuttava. Siinä oli kuvattu helvetti ja taivas ja jotain siltä väliltä. Kirkon pelottelutaktiikka on ollut melkoinen sillä helvetissä näytettiin tungettavan tulikeppiä jos johonkin reikään...

Toisena päivänä perehdyimme renesanssiajan maalaustaiteeseen ja patsasteluun. Medicin suku kokosi aikoinaan järkyttävät määrät taidetta kaupunkiin, kun ei kerran pikkurahasta ollut puutetta. Ensiksi kierrettiin Uffizin galleria, jossa löytyi valikoimasta Da Vincia, Botticellia, Rafaelloa, Michelangeloa, Rubensia, Rembrandtia jne. Eipä sillä että itse mitään taiteesta ymmärtäisin, mutta olihan niitä hieno nähdä. Tosin noin tuhannen taulun kohdalla rupesi ehkä mielenkiinto hieman herpaantumaan. Päivän taideähky kruunattiin vielä Palazzo Pittillä, jossa Medicit asuivat ennen muinoin. Sieltä löytyi lisää taidetta sekä esimerkiksi Napoleonin vessa.

Matkan aikana näimme myös sen maailman kuuluisimman Davidin. Ei siis Beckhamia vaan Michelangelon veistos, joka majaili yhdellä Firenzen monista aukioista. Oikean puoleinen komistus patsaskollaasissa on viinin jumala Bacchus, joka on varoittava esimerkki siitä mitä liian iloinen elämä voi ihmiskeholle tehdä...

L'autunno - Syksy

Syksy on saapunut myös Genovaan. Tai oikeastaan se saapui jo kuukausi sitten. Silloin oli ensimmäiset kylmät ilmat, mutta ne olivat ohi parissa päivässä ja päivälämpötila palasi 15 paremmalle puolelle. Paikalliset kertoivat ettei Genovassa yleensä talvisin paljoa alle 10 asteen ole päivisin, ja öisinkin ollaan plussan puolella. Eikä siinä mitään vaikka kylmä olisi, suomalainen kyllä tarkenee. Erona täällä on Suomen syksyyn ollut että päivät ovat aurinkoisia ja vettä ei sada. Ja huomaa kyllä että aamuisin on niin paljon mukavampi herätä kun on valoisaa.

Ne harvat päivät jolloin täällä sataa vettä ovatkin sitten hieman kaoottisempia. Yleensä niihin yhdistyy kova tuuli, jolloin perussontsasta ei ole paljoa apua. Ja koska kaupungin liikenne perustuu siihen että ihmiset kulkevat vespoillaan töihin ja kouluun, niin sadepäivinä ruuhka on järkyttävä ja busseissa saa kokea lähimmäisenrakkautta aivan tarpeeksi.

Venditori ambulanti ovat evoluution myötä kehittäneet hyvän selviytymiskeinon talven varalle. Siinä missä koti-Suomssa kurret vaihtavat talveksi turkin väriä, täällä aurinkolasikauppiaat ilmestyvät sateen tullen joka nurkalle myymään sateenvarjoja. Joten jos sonikka on jäänyt kotiin tai hajoaa tuulen mukana niin non c'è problema. Tämän kyllä kaipaisi Suomeenkin.

Ruskaa täällä ei näy samalla tavalla kuin Suomessa. Palmut ovat ainakin vielä hyvin hengissä, mutta osa lehtipuista vain ruskistuu ja tiputtaa lehtensä. Ei kovin kaunista. Pientä punerrusta näkyi Santa Margherita di Liguriassa (Ligurian pyhä päivänkakkara :)), jossa käytiin vajaa kuukausi sitten haistelemassa raikkaita ilmoja. Siellä näkyi muuten myös muutama kotoinen pullasorsa, ja hullujen suomalaisten oli pakko koti-ikävissään räpsiä muutama kuva. Pullaa ei ikävä kyllä ollut mukana.


Viikonloppuna kutsuu Firenze, jossa sääennusteiden mukaan on luvassa yöpakkasia ja mahdollisesti räpäskää taivaasta :/ Saas nähdä miten käy. Pipon taidan kuitenkin ottaa mukaan...

Nizza - Ensimmäinen ulkomaanreissu

Eilen tehtiin ensimmäinen ulkomaanmatka ja lähdettiin junalla Nizzaan. Oikeastaan tuli mentyä junalla kolmessa eri maassa, sillä juna meni Monacon läpi. Ei oikein tiennyt että mitä kieltä sitä olisi pitänyt puhua Nizzassa: olisiko pitäny yrittää sönköttää ranskaa vai suosiolla puhua vaan englantia tai ehkä yrittää italiaks kun on niin lähellä rajaa. Lopputulos oli jotain näiden kolmen sekoitusta. Vaikka kuinka olisi yrittänyt ranskaa puhua niin hetken päästä tuli vain italiaa ulos suusta, mutta kaikki tärkeät asiat (kuten jäätelön) saatiin kuitenkin hoidettua.
Riviera Ranskan puolella näytti aikalailla samalta kuin Italiankin puolella, paljon rantaa, aurinkoa ja palmuja. Tosin kaikki oli suuremmassa mittakaavassa. Rannat oli parempia, aurinko lämpimämpi ja palmujakin oli enemmän. Oli jopa puistoja, jotka oli täynnä palmuja. Genovaan on muutenkin jo kotoistunut niin, että kaupungit hyvät puolet tuppaavat unohtua ja ruoho alkaa näyttämään vihreämmältä aidan toisella puolella. Nizza oli paljon siistimpi, kadut olivat leveitä joten siellä mahtui kävelemään hyvin, autoja ei ollu liikaa, kauppoja oli paljon enemmän, jäätelö oli parempaa jne. Tosin yhen päivän perusteellahan ei kauhean hyvin kaupunkiin pääse sisälle ja lomalla on aina leppoisampaa :)
Taas tuli vastaan jotain mikä on pienelle ihmiselle melkoisen käsittämätöntä. Mandariinipuut. Omena-, kirsikka- ja luumupuut ovat vielä tuttuja, mutta että mandariinitkin on puissa. Cinque terrellä niitä näkyi kanssa jonkin verran. Ja lisäksi oli sitruunapuita. Nizzaan mentäessä junaradan varrella melkein jokaisen talon pihassa kasvoi mandariinipuita. Ja Nizzassa niitä oli puistoissa. Mutta perskule kun oli alaoksat pätkitty niin ettei sieltä saanut mitään välipalaa poimittua, tai sitten oli jo menneet parempiin suihin.
Kaiken kaikkiaan päivän perusteella Nizza oli kyllä sellainen kaupunki että sinne voisi ehdottomasti tulla toistekin paremmalla ajalla ja vähän paremmin perehtyä kaupungin tarjontaan.

Tre metri sopra il cielo - Italian Romeo ja Julia

Jos Italiassa käyskentelee hiemankin pidempään, ei voi olla huomaamatta että kaupungissa kuin kaupungissa sama lause toistuu usein graffiteissa: Io e te... tre metri sopra il cielo (sinä ja minä kolme metriä taivaan yläpuolella). Lause on peräisin saman nimisestä kirjasta, joka on italialaisille nuorille jonkinnäköinen kulttikirja, jonka kaikki teinitytöt ovat taatusti lukeneet. Federico Moccia kirjoitti kirjan 1992, mutta mikään kustantamo ei huolinut kirjaa, joten kirjailija päätti levittää kirjaa paperikopioina, jotka vietiin käsistä saman tein ja lopulta kirja sai kunnon kannet.
Myöhemmin on ilmestynyt samalla nimellä elokuva ja musikaali, joka käytiin pari päivää sitten katsomassa. Kun Step (tarinan "paha" poika) ilmestyi ensimmäisen kerran lavalle, korvat meinasi haljeta kun teinit pistivät kiljuen. Muutenkin yleisö Italiassa on vähän eläytyvämpää kuin mihin Suomessa on tottunut. Teatterissa huudetaan bravo, tai jos oopperasta ei pidetä niin buuata saa aivan vapaasti. Suurin huuto tuli kuitenkin kun Babi (tarinan kiltti tyttö) kertoo Stepille kuinka onnellinen on ja Step myötäilee. Babi kysyy että eikö tunnu siltä kuin voisi koskea sormella taivaaseen ja Step sanoo että ei aivan... paljon enemmän. Ainakin kolme metriä taivaan yläpuolella. Myöhemmin tarinassa lause maalataan graffitiksi seinälle ja tunteelliset italialaiset ovat ottaneet mallia. Muutenkin täällä on suurin osa graffiteista rakkauden tunnustuksia naisille :)
Parhaat rakkaustarinat ei tietenkään ikinä pääty onnellisesti, mutta kirjalle on ilmestynyt jatko-osa (josta on myös tehty elokuva), joka täytyy lukea. Joten ehkä jossain vielä häämöttää onnellinen loppu tarinan päähenkilöille :)

Cinque Terre - Viisi maata

Viikonloppuna lähdettiin reippailemaan Cinque Terren kansallispuistoon. Paikka on saanut nimensä viidestä pienestä kalastajakylästä, jotka on lähekkäin toisiaan.
Matka alkoi ensimmäisestä kylästä, jonne mentiin junalla. Maan tasalta kivuttiin vuoren päälle ja koska oli aurinkoinen päivä niin pelkällä t-paidallakin pukkasi ihan hirveä hiki. Mutta maisemat ylhäältä oli mahtavat. Ensimmäinen polku kulki pääasiassa vuoren yläpäässä, tiet oli kapeita ja useimmissa kohdissa ei ollut kaidetta ollenkaan kuten kuvassa ja pudotukset aika huimia. Ei kauheasti tehnyt mieli katsella alas.
Toinen väli oli melko samanlainen kuin ensimmäinen, meren rannalta kiivettiin huipulle ja sieltä kallion reunoja pitkin kolmanteen kylään. Oltiin sen verran myöhässä liikenteessä että tällä välillä aurinko kerkesi laskemaan, joten piti kiirehtiä että ehti vielä hämärän aikaan pois jyrkänteiltä. Harmi sinänsä sillä auringon laskua olisi voinut pysähtyä pidemmäksikin ajaksi katselemaan. Alakuvassa näkyy kolmas kylä.

Kaksi viimeistä väliä taivallettiin pimeässä, mutta näillä väleillä oli jo kohtuullisen normaalia tietä, jossa oli koko matkalta kaide. Maisemia ei näkynyt paljoa, mutta tähdet näkyi hyvin ja meren pauhe kuului. Jälleen kerran olisi voinut jäädä pidemmäksi ajaksi matkan varrelle, mutta alkoi tulla kylmä ku vaatteet oli hiestä märät ja aurinko ei enää lämmittänyt. Kolmen ja puolen tunnin taivalluksen jälkeen päästiin viimeiseen kylään josta tultiin junalla takaisin Genovaan ja loppumatkasta pääsi vielä kapuamaan pikkurappuset kotiin.. :)

Pisa

Piti omin silmin käydä toteamassa että kyllä se on kalteva. Ylös asti ei kiivety kun olisi maksanut 15e, mutta oli mukavan lämmin päivä vain hengailla nurtsilla kunnes poliisit tulivat häätämään ihmiset pois, koska nurmikkoahan ei ole tarkoitettu oleskelua saatika kävelyä varten :/
20 astetta lämpöä vielä marraskuussa ja kaukana Genovan tuulista, joten oli oikein leppoisa päivä ja sai taas hyvän syyn maistella hieman gelatoa. Paljoa muuta nähtäväähän siellä ei ollutkaan, mutta välillä on ihan hyvä päästä pois ahtailta kujilta Toscanan leveille kaduille. Junassa istumista kertyi tältä reissulta melkein 8 tuntia, mutta maisemat oli komeat, joten matka meni suhteellisen ripeästi.

Halloween - Yksi krapula, per favore

Halloweenin juhliminen italiassa tapahtuu hieman suuremmalla mittakaavalla mitä Suomessa on tottunut näkemään. Lapset kiertävät ovelta ovelle pukeutuneena ja hieman vanhemmatkin saavat julkisesti liikkua oudoissa asuissa.
Lisäpotkua juhlinnalle antaa se että 1. marraskuuta on pyhäpäivä, joten voi surutta tintata keskellä viikkoa...Lenssua pukkasi päälle ja ajattelin taltuttaa sitä parilla minttukaakaolla ja nauttia päälle hieman c-vitamiinia ruuvimeisselin muodossa. Ja sopivasti sattui vielä olemaan parin kaverin synttärikemut, mikä puolestaan tiesi ilmaista viinaa :)
Matkalla synttäreiltä halloweenbileisiin nämä diavolat eksyivät vielä duomon portaille juomaan oluset kun oli niin "pitkä" matka. Halpa ilta tuli sillä baarissa ei enää tehnyt mieli koskeakaan juotavaan. Ja aamulla oli sitten rumpusoittokunta päässä hakkaamassa oikein urakalla. Onneksi oltiin oltu kaukaa viisaita ja jääkaapista löytyi ainekset jauhelihapizzaan gorgonzolalla ja videovuokraamosta oli tullut haettua hieman hömppää. Jospa taas hetken aikaa välttelisi teräviä.. :/